Kuvista tarinoiksi – mikä tekee hyvän kuvan?

Olen monesti pyöritellyt mielessäni kysymystä siitä, mikä tekee hyvän kuvan. Kysymys ei ole ollenkaan sieltä helpoimmasta päästä. Paljon helpompaa olisi vastata kysymykseen, miten otan teknisesti onnistuneen kuvan. Kuvaa kun voi arvioida niin monelta eri kantilta. Ensinnäkin: Mikä on kuvan tarkoitus? Tai mikä on kohde? Maisemakuvalta, lähikuvalta kukasta, selfieltä ja tuotekuvalta odotetaan kaikilta eri asioita. Onko tarkoitus esittää kohde mahdollisimman totuudenmukaisesti, vai herättää ajatuksia, ehkä uteliaisuutta ja kysymyksiäkin?

hyvä tuotekuva verkkokauppaan, sisustusjulisteet

 

Pureutumatta sen enempää maisemakuvauksen, makrokuvauksen kuin selfiekuvienkaan maailmaan voimme varmasti todeta yhteen ääneen myös niissä lajeissa löytyvän omat kikkansa ja säännönmukaisuutensa, sekä tietysti ne poikkeukset, jotka vahvistavat säännöt. Tuotekuvauksessakin on vähän eri genrejä. Esimerkiksi verkkokauppoihin monesti halutaan selkeät, kontekstistaan irroitetut tuotekuvat. Silloin on tarpeen saada tuotteesta mahdollisimman realistinen ja aito kuva, joka on valaistu tasaisesti joka puolelta ja on kuvattu ilman häiriötekijöitä. Niistä näkee yleensä hyvin tuotteen muodot, värit ja ehkä materiaalinkin. Nämä kuvat ovat usein kuitenkin vähän tylsiä, vaikka toisaalta tuotteet näyttävät juuri sellaisilta kuin ne todellisuudessa ovat.

Mutta asiakkaat odottavat enemmän…

Näiden ”paljaiden” kuvien rinnalle halutaan usein kuvia, joissa tulee paremmin ilmi tuotteen käyttötarkoitus. Meistä ne ovat aika lailla välttämättömyyksiä, ja monilla verkkosivuilla jo onkin havainnollistavia kuvia tuotteista käytössä, esimerkiksi vaatteesta päällä tai astioista kattauksessa. Mutta asiakkaat odottavat enemmän… He haluavat inspiraatiota ja valmiita ideoita, he haluavat kokea itsensä tuotteiden käyttäjiksi. He haluavat vähintäänkin fiilistellä, miltä tuote näyttäisi omassa käytössä, ja enimmillään kokea elävänsä sitä elämäntyyliä, mitä tuotteesi edustavat.

tuotekuvaus, hyvä tuotekuva, kuvat verkkokauppaan

Tämän päivän markkinoinnin ydin on tarinankerronnassa, ja mikä olisi parempi tapa kertoa tarinaa kuin esittää se visuaalisessa muodossa? Suurin osa ihmisistä on visuaalisia ihmisiä, eli he hahmottavat asiat kuvien kautta parhaiten, ja heille kuvat jättävät vahvimmat muistijäljet. Myös Instagramin ja Pinterestin koukuttavuus perustuu osittain jatkuvaan visuaalisten ärsykkeiden tulvaan ja tarinoihin kuvien takana.

Pysähtynyt kuva ei herätä mielenkiintoa.

Kuva tuotteesta käytössä antaa jo paljon enemmän kuin tuote valkoisella taustalla kuvattuna, mutta pysähtynyt kuva ei herätä mielenkiintoa. Meidän mielestä hyvässä kuvassa tapahtuu jotain. Stailaamalla tuotteita aitoihin ympäristöihin, ja suunnittelemalla tilanne kuvien ympärille, voidaan luoda mielenkiintoisempia kuvia. Näin voidaan siis visualisoida hetkiä, joihin voi pysähtyä ja samaistua, ja niistä se tarina syntyy. Monesti ihminen kuvassa tuo mukavasti eloa ja sisällöllistä syvyyttä kuvaan. Se saattaa myös vahvistaa samaistumisen kokemusta ja sitä kautta vahvistaa kiinnostusta tuotteeseen ja brändiin.

hyvä tuotekuva verkkokauppaan, lastenhuone inspiraatio

Hyvien kuvien merkitys tulee todennäköisesti myös kasvamaan tulevaisuudessa, kun kaupankäynti somessa tulee helpottumaan. Facebook lanseeraa tällä hetkellä (11/06) yrityssivujen kauppapaikkaa, joka mahdollistaa tuotteiden myymisen suoraan Facebook-sivulla, samoin Instagram testaa vähitellen helpompaa mahdollisuutta myydä tuotteita suoraan kuviin lisättävien tägien kautta. Ja onhan hyvien kuvien merkitys jo nyt nähtävissä – algoritmin ohjaamissa Facebookin ja Instagramin kuvavirroissa jäädään helposti jalkoihin ilman hyviä sisältöjä.

Jos haluat lisää vinkkejä hyvien kuvien luomiseen, voit liittyä vinkkilistallemme, ja meille voi myös aina laittaa viestiä!

Katri

Throw back – kesämuistoja laatikkokuvauksista

Kulunut kesä ja mukavat projektit veivät myös meitä mennessään, ja projektimme eivät koskaan ehtineet blogiin asti. Onneksi on Facebook ja Instagram, joihin päivitämme juttuja reaaliaikaisemmin. Blogimme tarkoituksena on avata töidemme taustalla olevia ajatuksia, joten päätimme vielä kaivaa esiin kesäiset tunnelmat, vaikka talvi jo kolkuttelee ovella.

Yksi pitkäaikaisimmista asiakkaistamme, Laatikkokaupan Kirsi on kuvauttanut meillä useita tuotteita ja monissa eri tiloissa, ja uusi laatikkokuorma on kuulemma taas tulossa joulukuvauksiin. Jes, tuskin maltamme odottaa pikkujoulukuvauksia! Kesällä teimme ensimmäiset kuvaukset Laatikkokaupalle keittiö- ja ulkoruokailuteemoilla, ja voi miten meitä lämmitti Kirsin kertoessa, että Facebookissa pyörivät kampanjakuvamme olivat tuoneet selkeästi liikennettä ja myyntiä verkkokauppaan.

tuotestailaus ja kuvaus

laatikkokauppa stailaus ja kuvaus

tuotestailaus ja kuvaus

laatikkokauppa stailaus ja kuvaus

unspecified7EDH1FVV

Keittiöteemaista stailausta lähdimme suunnittelemaan puhtaalta pöydältä, siis aivan konkreettisesti. Parhaat ideat lähtevät liikkeelle silloin, kun antaa ideoiden kummuta tyhjältä pohjalta, jolloin kaikki on mahdollista, eikä rajoittavia tekijöitä ole. Mietimme laatikoille erilaisia käyttötarkoituksia ja päädyimme aamiaisteemaan, sillä se mahdollistaisi monia funktioita tuotteille. Pyrimme käyttämään tuotteita monipuolisesti ja ideoimaan erityyppisiä kuvia, jotta niitä on mielekästä käyttää somekanavissa. Liian samankaltainen kuva kun ei ole montaa kertaa kiinnostava. Meidän mielestämme hyvä ja inspiroiva kuva syntyy siitä, että ihminen voi kokea itsensä kyseiseen tilanteeseen. Silloin ihminen yleensä reagoi kuvaan jotenkin.

terassi stailaus ja kuvaus, laatikkokauppa, tuotekuvaus turku

laatikkokauppa terassi-2

laatikkokauppa terassi-32laatikkokauppa terassi-18

Grillauskauden alla puolestaan teimme Kirsin toiveesta ulkoruokailuteemaisia kuvia, jotka havainnollistaisivat puulaatikoiden ja -tarjottimien monipuolisia käyttömahdollisuuksia. Pohdimme käyttötarkoituksia ja muuta tuotteistusta, sekä värien tasapainoa. Isossa roolissa on aina myös stailauksen visuaalinen tasapaino, sillä kulmikkaiden laatikoiden muotokieli asettaa vaatimuksia muille oheistuotteille ja rekvisiitalle. Kuvaajana minä keskityn tunnelmien vangitsemiseen hakemalla kuvakulmia ja miettimällä, miten tilanne tuotteineen näyttäisi luontevalta myös kuvassa, Anniina puolestaan pyörittelee tuotteita hakien sopivaa luonnetta kuvaan.

Harmi, kun näistä kuvauksista ei ollut tallella enää yhtään sneak peek -kuvaa, niitä on aina hauska katsella jälkeen päin! Yleensä nimittäin viereinen huone on täynnä rekvisiittaa ja paikalta siirrettyjä tavaroita, joita sitten siirrellään edes takaisin tilanteen mukaan.

Ja nyt, tunnelmasta toiseen, alamme suunnitella  pikkujoulukuvauksia! Ajatella, joulu alkaa todella taas lähestyä.

Katri